Meriteatteri
Meriteatteri

Meriteatteri

Meriteatteri on vuonna 2013 perustettu vapaa ammattiteatteri. Meriteatteri aloitti toimintansa Naantalin Röölän satamassa kesäisin toimivana teatterina, josta sen toiminta laajeni kiertäväksi teatteriseurueeksi. Meriteatteri on vieraillut muun muassa Tampereen Teatterissa, Teatteri Vanha Jukossa Lahdessa, Linnateatterissa Turussa, Kulttuuritehdas Korjaamolla Helsingissä ja Von Krahl -teatterissa Tallinnassa. Meriteatterin lauluja on taltioitu vuonna 2017 ilmestyneelle Lähtökäsky-levylle. Rakastetut laulut ovat soineet niin Rymättylän kotiseutujuhlissa ja kesäisillä markkinoilla kuin Helsingin Korjaamolla ja Tampereen teatterikesän Encorebaana-ohjelmistossa. Vuonna 2019 Meriteatteri luopui teatteritilastaan, vanhasta sillivarastosta Röölässä, ja siirtyi tilattomaksi vapaaksi ryhmäksi.

Meriteatterin teokset tapahtuvat ekologisen kriisin kehikossa. Niissä on usein dokumentillinen lähtökohta: Lähtö-trilogia ammensi Röölän sataman tarinoista ja historiasta, etenkin Röölän historiasta sillisatamana. Maailman meri puolestaan pohti merien muutoksia hyödyntäen niin Rymättylästä kuin Keniasta Lamun saarelta kerättyä materiaalia. Meriteatterin esityksille on tyypillistä musiikki ja laulut, leikkisä teatterikieli ja halu tuoda ihmisiä yhteen kuin meri.

Meriteatteri on juurevaa ja kokeilevaa. Meriteatteri on laitamilla ja keskiössä. Meriteatteri laulaa menneestä ja tulevasta. Meriteatteri on teatteri, joka seilaa alati.

ANTTI AUTIO (s.1990) valmistui Tampereen yliopiston teatterityön koulutusohjelmasta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2016. Autio on myös laulaja-lauluntekijä ja hän on julkaissut tähän asti kaksi studiolevyä: Minä tuon mukanani sateet (2017) ja Pihalla tuulee taas (2019). Autio on näytellyt ja säveltänyt Meriteatterissa ryhmän perustamisesta lähtien. Meriteatterin lisäksi Autio on näytellyt teatterin puolella muun muassa KOM-teatterissa, Teatteri Takomossa & Helsingin kaupunginteatterissa.

MARLEENA HALONEN (s.1991) valmistui teatteritaiteen maisteriksi Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmasta vuonna 2016. Halonen on näytellyt muun muassa Ryhmäteatterissa ja Teatteri Takomossa. Meriteatterissa hän on näytellyt vuodesta 2014 ja toiminut lavastajana mm. produktiossa “Kapteeni Aalto ja Villi Silli” vuonna 2016.

JAAKKO OHTONEN (s.1989) valmistui teatteritaiteen maisteriksi Tampereen yliopiston teatterityön koulutusohjelmasta vuonna 2015. Hän on toiminut näyttelijänä mm. Tampereen Teatterissa, Linnateatterissa sekä useissa vapaissa ryhmissä. Ohtonen on myös kokenut ääninäyttelijä ja hän on työskennellyt useissa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Meriteatterissa Ohtonen on näytellyt vuodesta 2015.

MAIT JOORITS (s.1985) on virolainen näyttelijä, joka valmistui Viron teatteri- ja musiikkiakatemiasta vuonna 2010. Joorits on työskennellyt muun muassa Rakveren teatterissa ja Viron draamateatterissa. Nykyään Joorits toimii näyttelijänä ja ohjaajana virolaisessa nukketeatteriin keskittyneessä NUKU Teatterissa. Suomalaiselle yleisölle Joorits on tuttu Teatteri Vanhan Jukon, Teatteri Telakan ja Rakveren teatterin yhteistyöproduktiosta Petroskoi, jolle myönnettiin näyttömötaiteen valtionpalkinto vuonna 2013. Joorits on näytellyt Meriteatterissa vuodesta 2015.

ANNI MIKKELSSON (s.1987) on käsikirjoittaja, ohjaaja, Meriteatterin perustaja ja taiteellinen johtaja. Hän on työskennellyt myös muun muassa Ylioppilasteatterin taiteellisena vastaavana, Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon taiteellisena johtajana ja vapaalla teatterikentällä Suomessa ja Virossa. Tällä hetkellä Mikkelsson johtaa Kajaanin kaupunginteatteria. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri.

VERA VEISKOLA (s.1988) valmistui teatteritaiteen maisteriksi Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmasta keväällä 2016. Hän on työskennellyt näyttelijänä muun muassa Kajaanin kaupunginteatterissa, YLEn radioteatterin tuotannoissa, Teatteri Siperiassa ja teatteri Must Kastissa Tarttossa. Veiskola on Teatteri Telakan jäsen ja työskentelee myös soveltavan teatterin parissa eritoten Tarinateatteri Voxissa. Meriteatterissa Veiskola on näytellyt ja säveltänyt ryhmän perustamisesta lähtien.

JUSSI-PEKKA PARVIAINEN (s.1987) valmistui teatteritaiteen maisteriksi ja näyttelijäksi Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmasta vuonna 2014. Parviainen on työskennellyt näyttelijänä muun muassa Tampereen Teatterissa, Teatteri Vanha Jukossa, Teatteri Telakalla ja Tampereen Työväen Teatterissa. Parviainen työskentelee myös muusikkona ja säveltäjänä. Viime vuosina hän on levyttänyt ja keikkaillut Minja Kosken luotsaamassa M-yhtyeessä, sekä säveltänyt ja sovittanut musiikkia niin Meriteatterin kuin Jukon, Telakan, 00100ENSEMBLE:n, Kansallisteatterin nuortenryhmä Kantin ja Ylen Radioteatterin tuotantoihin.

SUVI AHONIEMI (s.1989) työskentelee viestinnän suunnittelijana ja kulttuurituottajana oman yrityksensä Ulapan kautta. Ahoniemi on tehnyt töitä mm. Yle Draamalle, Helsingin Juhlaviikoille, Espoon Kaupunginteatterille, Kaapelitehtaalle ja Helsingin kaupunginteatterille. Ahoniemi valmistui Sibelius-Akatemian Arts Management -maisteriohjelmasta syksyllä 2021. Hän on toiminut Meriteatterin vastaavana tuottajana vuodesta 2015.

ESA-MATTI SMOLANDER (s.1988) opiskelee Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjauksen koulutusohjelmassa. Smolander on näytellyt muun muassa Teatteri Vanhassa Jukossa ja Joensuun kaupunginteatterissa ja hän toimii myös Suomen taiteellisen metsäteatterin johtajana. Meriteatterissa Smolander on näytellyt vuodesta 2014.

HANNES MIKKELSSON (s.1989) valmistui teatteritaiteen maisteriksi Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmasta keväällä 2016. Hannes on tehnyt paljon musiikkiteatteria sekä työskennellyt useissa vapaissa teatteriryhmissä. Kesällä 2016 sai Meriteatterissa ensi-iltansa Hanneksen ja Ella Mettäsen ohjaama ja näyttelemä koko perheen teatteriesitys “Kapteeni Aalto ja Villi Silli”. Vuosina 2017-2020 Hannes toimi Ylioppilasteatterin taiteellisena vastaavana yhdessä sisarensa Annin kanssa. Syksyllä 2021 Hannes aloitti työskentelyn näyttelijänä Joensuun kaupunginteatterissa.

JOEL MÄKINEN (s.1987) on näyttelijä ja muusikko, joka valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta keväällä 2015. Mäkinen on näytellyt mm. Kajaanin kaupunginteatterissa, Kansallisteatterissa, Ryhmäteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Jyväskylän Kaupunginteatterissa, Turun Kaupunginteatterissa, Lahden Kaupunginteatterissa sekä Tampereen teatterissa ja toiminut myös Pimeys-yhtyeen laulaja-kosketinsoittajana. Tällä hetkellä hän on Joel Herttua -yhtyeen solisti. Meriteatterin lavalla hänet nähtiin esityksessä “Merimies, muija, kalamiehen koira”.

ELLA METTÄNEN (s.1989) valmistui teatteritaiteen maisteriksi Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmasta keväällä 2016. Mettänen on työskennellyt mm. Helsingin Kaupunginteatterissa, Ryhmäteatterissa, Teatteri Jurkassa ja Tampereen Teatterissa. Tällä hetkellä hän on osa helsinkiläisen KOM-teatterin ensemblea. Lisäksi Mettänen on tehnyt rooleja televisioon, elokuvaan ja radioon. Mettänen kuuluu myös vuonna 2016 perustettuun Tarinateatteri Voxiin. Meriteatterin jäsen Mettäsestä tuli vuonna 2015.

NADJA RÄIKKÄ (s.1979) on valosuunnittelija ja vapaa taiteilija, joka valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2008. Hän on toiminut freelancerina vuodesta 1998 lähtien esittävien taiteiden ja musiikin parissa sekä Suomessa että ulkomailla. ​​Teatterin parissa Räikkä on työskennellyt enimmäkseen vapaalla kentällä, pienten ja keskisuurten ryhmien kanssa sekä projektikohtaisesti kasatuissa ensembleissä. Hän on aktiivisesti mukana luomassa esitysten konsepteja, dramaturgiaa ja muita sisältöjä. Työskentelyn inspiraationa ovat aina olleet kuvataide, käsitetaide ja luonto. Meriteatterissa Räikkä toimii valosuunnittelijana sekä teknisenä tuottajana.

VILJAM MIKKELSSON (s. 1999) valmistui ylioppilaaksi keväällä 2018 Tiirismaan musiikkilukiosta ja opiskeli musiikkia Helsingin Pop Jazz Konservatoriolla. Hän on keikkaillut monipuolisissa kokoonpanoissa muusikkona, mutta on sittemmin jättäytynyt harrastemuusikoksi. Mikkelsson toimii nykyään parkour-ammattilaisena pääkaupunkiseudulla. Meriteatterin toiminnassa hän on ollut mukana alusta pitäen talkoo- ja kesätyöläisenä. Lavalla hänet nähtiin ensi kertaa kesällä 2016 kitaristina esityksessä “Kapteeni Aalto ja Villi Silli”.

TINNI TORIKKA (s.1991) liittyi Meriteatterin miehistöön tuottajan roolissa vuonna 2016. Hän valmistui vuonna 2019 Helsingin Yliopistosta, pääaineenaan teatteritiede. Torikka on työskennellyt tuottajana lukuisissa esittävän taiteen vapaan kentän ammattilaisryhmissä. Hän on tuonut esittävää taidetta myös museo- ja kuvataidekontekstiin, tekemällä yhteistyötä esimerkiksi Mannerheim-museon ja japanilaisen Setouchi Triennalen kanssa. Torikka työskentelee tuottajan töiden lomassa Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön hallinnollisena assistenttina EMMAssa.

AINO-MARJA MIETTINEN (s.1987) tuotti Meriteatterin vuoden 2014 esityksen “Laulu on meren laulu”.

Valokuvat: Tommi Vihko
Tinni Torikan kuva: Eppu Pastinen