anni mikkelsson
anni mikkelsson

Annin haastattelu Helsingin Sanomissa 14.2.2016

Anni Mikkelsson siirsi työnsä mökilleen – perustamalla oman teatterin

Anni Mikkelssonille tärkeää oli ”oman jutun” tekeminen omilla ehdoilla, ja nyt hän tekee sitä omalta mökiltä käsin omassa porukassaan.

Kuva: KIMMO PENTTINEN
Anni Mikkelsson haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa meren äärellä Naantalin Rymättylässä.

Kuka?

Anni Mikkelsson, 28

  •  Meriteatterin johtaja ja käsikirjoittaja-ohjaaja. Vetää myös keikkaluontoisesti työpajoja ja koulutuksia.
  •  Perusti Meriteatterin vuonna 2013, koska halusi tehdä töitä omaehtoisesti. Aiemmin ohjannut ylioppilasteattereissa.
  •  Humanististen tieteiden kandidaatti, pääaineena teatteritiede.
  •  Asuu Helsingissä, paitsi kesät mökillä Naantalin Rymättylässä.

Tärkeä käänne urallasi?

Perustin Meriteatterin vuonna 2013. Aloitimme toimintamme kesäisin saaristossa toimivana teatterina, josta olemme kasvaneet ympärivuotisesti Suomea kiertäväksi ryhmäksi. Olen teatterin johtaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja.

Miten päätös teatterista syntyi?

Halusin viettää mahdollisimman paljon aikaa mökillä Naantalin Rymättylässä. Työt veivät kuitenkin usein muualle. Tuli idea, että mitä jos järjestäisin itselleni töitä mökille. Perustin teatterin Rymättylään Röölän sataman vanhaan varastotilaan. Halusin tehdä teatteria omassa maisemassa, omilla ehdoilla ja omassa porukassa. Maksimoin itselleni hyvät työskentelyolosuhteet. Olen parhaimmillani, kun kukaan ei ole selän takana, vaan saan tehdä asioita omaehtoisesti.

Mitä käänteestä seurasi?

Se muutti kaiken. Saan tehdä omaa juttua ja juuri niin kuin itse haluan. Aluksi tiedossa oli vain, että käytössä on vanha varastotila ja että voimme asua koko kesän sukuni mökillä. Aloin kerätä Rymättylästä vanhoja tarinoita, joiden pohjalta syntyi esitys Merimies, muija, kalamiehen koira. Sittemmin se on täydentynyt kahdella esityksellä trilogiaksi, jonka osia on esitetty myös muualla Suomessa. Ensi kesänä pidämme festarit.

Kerro työryhmästä.

Aluksi sain mukaani kolme uskalikkoa: Antti Aution, Joel Mäkisen ja Vera Veiskolan. Trilogian toisessa osassa oli jo kuusi näyttelijää ja tuottaja. Ihmisten on alusta asti ollut pakko olla tietyntyyppisiä, jotta he ovat lähteneet mukaan ryhmään, jossa ei ole rahaa ja jossa täytyy tehdä paljon itse. Olemme myös saaneet hirveästi talkooapua.

Mitä olet oivaltanut työssäsi?

Meriteatterissa on tullut selväksi, miten tärkeää on, että ihmiset tukevat. Tuttu koreografi rohkaisi, että lähtekää kiertämään esityksillänne. Minulla ei ehkä olisi ollut muuten rohkeutta siihen. Tukea voi käyttää tukiverkkona tai trampoliinina, josta pystyy ponnistamaan. Yhteisöllisyys on puhki kulutettu sana ja nähdään usein sellaisena, mitä ei lähtökohtaisesti ole. Minulle se on normaalia. Se on yhdessä olemista ja tekemistä ja elämistä.

Mitä haluat tulevaisuudelta?

Haluan tehdä mahdollisimman hyvää, elävää ja alati kehittyvää teatteria. Toivon, että ihmisillä on entistä paremmat mahdollisuudet sitoutua Meriteatteriin ja että siitä saa riittävän elannon. Nyt se toteutuu joinain kuukausina vuodesta.

 

Anna-Sofia Nieminen / Helsingin Sanomat

Juttu lainattu Helsingin Sanomien verkkosivuilta.

Aamulehden kritiikki Laulu on meren laulusta 11.2.2016

Aamulehden arvio vierailustamme Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä 11.2.2016:

“Meriteatterin lahjakkuus humahtaa päähän

kuin tynnyrillinen rommia”

Tältä tuntuu, kun lahjakkuus täyttää teatterisalin ja humahtaa päähän kuin tynnyrillinen rommia.Ensin naurattaa, sitten itkettää ja lopulta huomaa vain toljottavansa lavaa suu auki.Meriteatterin nuori tekijäporukka on pumpattu niin täyteen karismaa, että on suoranainen ihme, miksei heitä ylistetä maan jokaisessa mediassa kovaan ääneen.

No, nyt ylistetään. Tampereen Teatterin Frenckellin lavalla nähtiin torstaina täydellisyyttä hipova esitys. Laulu on meren laulu -näytelmässä on lähestulkoon kaikki, mitä teatterilta voi toivoa. On komediaa ja tragediaa, on terävää dialogia ja syvää viisautta. Eikä tippaakaan teeskentelyä. Siinä on koko elämä, sen laskut ja nousut. Näytelmässä on nuoruus, se mahassa kipristelevä toivo, ne unelmat joilla ei ole rajoja.

Lahja (Laura Halonen) haaveilee pääsevänsä pois kotikylästään ja sillitehtaalta, lähtevänsä Turkuun tai Ruotsiin. Mutta väliin tulee elämä ja rakkaus. Onni (Antti Autio) saa Lahjan jäämään ja elämään vierellään. Mitäpä muuta voisi tehdä, kun mies kuvailee naista näin kauniisti: “Sinä olet aallonmurtaja, tuulensuoja, ankkurin paikka ja majakan valo.”

Ja näytelmässä on myös vanhuus, eletyn elämän hyväksyntä ja itsensä löytäminen. Kuten Lahja toteaa elämänsä viime hetkinä: “En minä saanut mitään, mitä halusin ja silti sain kaiken.” Nuoruus ja vanhuus seuraavat toisiaan, ne erkanevat ja palaavat taas yhteen.

Ajatus tiivistyy uskomattoman hienossa balladissa, Siittämisen ja kivun laulussa, jossa muistutetaan, että “aina on jonkun kevät, jonkun syksy”. Itse asiassa kappale on niin loistava, että vaadin sen levyttämistä. Sen rinnalla monen suomalaisen folkpop-artistin tuotokset ovat höttöistä purukumihumppaa. Muutenkin näyttelijät laulavat ällistyttävän hyvin, ja kappaleet on sovitettu tyylitajulla. Tehkääpä saman tien kokonainen levy, minä ainakin ostaisin.

Toki myös Anni Mikkelsonin käsikirjoitus on silkkaa priimaa alusta loppuun. Sitä ei voi hehkuttaa liikaa. Alkupuolella katsoja saa ilmaisen vatsalihastreenin, kun kapteeni Aalto (Antti Tiensuu) tykittää häijyä stand up -ilotulitustaan. Jutut ovat kuin suoraan räävittömän merimiehen suusta napattuja.

Myös rakastumisen ja rakkauden päättymisen tarina on yksinkertaisen tyylikkäästi kerrottu. Aluksi mies ottaa vastaan, kun nainen kaatuu. Mutta sitten mies alkaa itse kaatuilla. Nainen jaksaa juuri ja juuri ottaa vastaan, kun roteva merimies rojahtaa päälle. Lopulta pullo vie miehen. Hän kaatuilee jonkin aikaa yksinään, kunnes ei enää jaksa nousta ylös.

5 tähteä

– Jussi Saarinen, Aamulehti

(Juttu lainattu Aamulehden nettisivuilta. Arvio ilmestynyt lyhyempänä versiona myös Aamulehden paperilehdessä 13.2.2016)