Kuulumisia
Kuulumisia

Kuulumisia

Annin haastattelu Helsingin Sanomissa 14.2.2016

Anni Mikkelsson siirsi työnsä mökilleen – perustamalla oman teatterin

Anni Mikkelssonille tärkeää oli ”oman jutun” tekeminen omilla ehdoilla, ja nyt hän tekee sitä omalta mökiltä käsin omassa porukassaan.

Kuva: KIMMO PENTTINEN
Anni Mikkelsson haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa meren äärellä Naantalin Rymättylässä.
Kuka?

Anni Mikkelsson, 28

  •  Meriteatterin johtaja ja käsikirjoittaja-ohjaaja. Vetää myös keikkaluontoisesti työpajoja ja koulutuksia.
  •  Perusti Meriteatterin vuonna 2013, koska halusi tehdä töitä omaehtoisesti. Aiemmin ohjannut ylioppilasteattereissa.
  •  Humanististen tieteiden kandidaatti, pääaineena teatteritiede.
  •  Asuu Helsingissä, paitsi kesät mökillä Naantalin Rymättylässä.

Tärkeä käänne urallasi?

Perustin Meriteatterin vuonna 2013. Aloitimme toimintamme kesäisin saaristossa toimivana teatterina, josta olemme kasvaneet ympärivuotisesti Suomea kiertäväksi ryhmäksi. Olen teatterin johtaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja.

Miten päätös teatterista syntyi?

Halusin viettää mahdollisimman paljon aikaa mökillä Naantalin Rymättylässä. Työt veivät kuitenkin usein muualle. Tuli idea, että mitä jos järjestäisin itselleni töitä mökille. Perustin teatterin Rymättylään Röölän sataman vanhaan varastotilaan. Halusin tehdä teatteria omassa maisemassa, omilla ehdoilla ja omassa porukassa. Maksimoin itselleni hyvät työskentelyolosuhteet. Olen parhaimmillani, kun kukaan ei ole selän takana, vaan saan tehdä asioita omaehtoisesti.

Mitä käänteestä seurasi?

Se muutti kaiken. Saan tehdä omaa juttua ja juuri niin kuin itse haluan. Aluksi tiedossa oli vain, että käytössä on vanha varastotila ja että voimme asua koko kesän sukuni mökillä. Aloin kerätä Rymättylästä vanhoja tarinoita, joiden pohjalta syntyi esitys Merimies, muija, kalamiehen koira. Sittemmin se on täydentynyt kahdella esityksellä trilogiaksi, jonka osia on esitetty myös muualla Suomessa. Ensi kesänä pidämme festarit.

Kerro työryhmästä.

Aluksi sain mukaani kolme uskalikkoa: Antti Aution, Joel Mäkisen ja Vera Veiskolan. Trilogian toisessa osassa oli jo kuusi näyttelijää ja tuottaja. Ihmisten on alusta asti ollut pakko olla tietyntyyppisiä, jotta he ovat lähteneet mukaan ryhmään, jossa ei ole rahaa ja jossa täytyy tehdä paljon itse. Olemme myös saaneet hirveästi talkooapua.

Mitä olet oivaltanut työssäsi?

Meriteatterissa on tullut selväksi, miten tärkeää on, että ihmiset tukevat. Tuttu koreografi rohkaisi, että lähtekää kiertämään esityksillänne. Minulla ei ehkä olisi ollut muuten rohkeutta siihen. Tukea voi käyttää tukiverkkona tai trampoliinina, josta pystyy ponnistamaan. Yhteisöllisyys on puhki kulutettu sana ja nähdään usein sellaisena, mitä ei lähtökohtaisesti ole. Minulle se on normaalia. Se on yhdessä olemista ja tekemistä ja elämistä.

Mitä haluat tulevaisuudelta?

Haluan tehdä mahdollisimman hyvää, elävää ja alati kehittyvää teatteria. Toivon, että ihmisillä on entistä paremmat mahdollisuudet sitoutua Meriteatteriin ja että siitä saa riittävän elannon. Nyt se toteutuu joinain kuukausina vuodesta.

 

Anna-Sofia Nieminen / Helsingin Sanomat

Juttu lainattu Helsingin Sanomien verkkosivuilta.

gallery

Aamulehden kritiikki Laulu on meren laulusta 11.2.2016

Aamulehden arvio vierailustamme Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä 11.2.2016:

“Meriteatterin lahjakkuus humahtaa päähän

kuin tynnyrillinen rommia”

Tältä tuntuu, kun lahjakkuus täyttää teatterisalin ja humahtaa päähän kuin tynnyrillinen rommia.Ensin naurattaa, sitten itkettää ja lopulta huomaa vain toljottavansa lavaa suu auki.Meriteatterin nuori tekijäporukka on pumpattu niin täyteen karismaa, että on suoranainen ihme, miksei heitä ylistetä maan jokaisessa mediassa kovaan ääneen.

No, nyt ylistetään. Tampereen Teatterin Frenckellin lavalla nähtiin torstaina täydellisyyttä hipova esitys. Laulu on meren laulu -näytelmässä on lähestulkoon kaikki, mitä teatterilta voi toivoa. On komediaa ja tragediaa, on terävää dialogia ja syvää viisautta. Eikä tippaakaan teeskentelyä. Siinä on koko elämä, sen laskut ja nousut. Näytelmässä on nuoruus, se mahassa kipristelevä toivo, ne unelmat joilla ei ole rajoja.

Lahja (Laura Halonen) haaveilee pääsevänsä pois kotikylästään ja sillitehtaalta, lähtevänsä Turkuun tai Ruotsiin. Mutta väliin tulee elämä ja rakkaus. Onni (Antti Autio) saa Lahjan jäämään ja elämään vierellään. Mitäpä muuta voisi tehdä, kun mies kuvailee naista näin kauniisti: “Sinä olet aallonmurtaja, tuulensuoja, ankkurin paikka ja majakan valo.”

Ja näytelmässä on myös vanhuus, eletyn elämän hyväksyntä ja itsensä löytäminen. Kuten Lahja toteaa elämänsä viime hetkinä: “En minä saanut mitään, mitä halusin ja silti sain kaiken.” Nuoruus ja vanhuus seuraavat toisiaan, ne erkanevat ja palaavat taas yhteen.

Ajatus tiivistyy uskomattoman hienossa balladissa, Siittämisen ja kivun laulussa, jossa muistutetaan, että “aina on jonkun kevät, jonkun syksy”. Itse asiassa kappale on niin loistava, että vaadin sen levyttämistä. Sen rinnalla monen suomalaisen folkpop-artistin tuotokset ovat höttöistä purukumihumppaa. Muutenkin näyttelijät laulavat ällistyttävän hyvin, ja kappaleet on sovitettu tyylitajulla. Tehkääpä saman tien kokonainen levy, minä ainakin ostaisin.

Toki myös Anni Mikkelsonin käsikirjoitus on silkkaa priimaa alusta loppuun. Sitä ei voi hehkuttaa liikaa. Alkupuolella katsoja saa ilmaisen vatsalihastreenin, kun kapteeni Aalto (Antti Tiensuu) tykittää häijyä stand up -ilotulitustaan. Jutut ovat kuin suoraan räävittömän merimiehen suusta napattuja.

Myös rakastumisen ja rakkauden päättymisen tarina on yksinkertaisen tyylikkäästi kerrottu. Aluksi mies ottaa vastaan, kun nainen kaatuu. Mutta sitten mies alkaa itse kaatuilla. Nainen jaksaa juuri ja juuri ottaa vastaan, kun roteva merimies rojahtaa päälle. Lopulta pullo vie miehen. Hän kaatuilee jonkin aikaa yksinään, kunnes ei enää jaksa nousta ylös.

5 tähteä
– Jussi Saarinen, Aamulehti

(Juttu lainattu Aamulehden nettisivuilta. Arvio ilmestynyt lyhyempänä versiona myös Aamulehden paperilehdessä 13.2.2016)

gallery

One Night in Theatre -blogin arvio “Laulu on meren laulusta”

Teatteriblogi One Night in Theatre kirjoitti kesäkuussa arvion “Laulu on meren laulun” vierailuesityksestä Tampereen Telakalla keväällä 2015.

“En tiennyt Meriteatterista etukäteen kuin kiehtovan nimen, mutta saaristossa kasvaneena toivoin esitykseltä lohtua merenkaipuuseeni täällä sisämaan vaivaisten järvien välissä. Sain mitä halusin – ja paljon enemmän. Musiikkinäytelmä kantoi mukanaan tuulahdusta meren tuoksua, ja parilla hassulla köydellä ja tynnyrillä vietiin katsoja suoraan aallokkoiselle avomerelle. Alleviivaamaton, teeskentelemätön tarina laittoi nauramaan vedet silmissä ja sen jälkeen pyyhkimään liikutuksen kyyneleitä. —- Anni Mikkelssonin ohjaus ja käsikirjoitus toimivat mainiosti. Jokainen sana, liike ja tavara lavalla tuntui tarkasti harkitulta eikä mitään ollut liikaa tai liian vähän. Teksti oli nasevaa, kaunista ja hauskaa. —- Jäin esityksen loputtua ihmettelemään, miten pienillä eleillä, liikkeillä ja esineillä voi ilmaista niin valtavia asioita. — Laulu on meren laulu nousi kevyesti parhaaksi tänä keväänä näkemäkseni teatteriesitykseksi. Kaikki tehtiin taidolla ja sydämellä enkä jäänyt kaipaamaan mitään lisää.”

Lue koko teksti linkin takaa ja tule katsomaan esitys lokakuussa Helsingin Korjaamolle.

Vierailu Tampereen Telakalla 28.2.-1.3.2015
Vierailu Tampereen Telakalla 28.2.-1.3.2015
gallery

Virolaisen Sirp-kulttuurilehden kritiikki

Arvostettu virolainen kulttuurilehti Sirp julkaisi kritiikin Eikä merta enää ole -esityksestä 31.7.2015. Katso koko artikkeli (viroksi).

“„Eikä merta enää ole“ connects, in a fascinating way, themes of folklore and modern theatre language. /…/ The play is deeply moving, but never sentimental; enthrallingly jolly, but not for a moment vulgar. /…/ It is truly refreshing to see theatre, that doesn’t sanctify egoistic suffering or everyday illusions of happiness, but invites to the road of purification and renunciation – while doing it with no pathetic, naivety or didactics, but very personally, playfully and contemporary.”

(Translated from:)
„Eikä merta enää ole“ ühendab paeluval moel folkloorse ainestiku ja tänapäevase teatrikeele./…/ Lavastus on sügavalt hingeliigutav, aga mitte kordagi sentimentaalne; kaasahaaravalt lustakas, ent mitte hetkekski labane./…/ On tõesti värskendav näha teatrit, mis ei pühitse egoistlikke kannatusi ega argiseid õnneillusioone, vaid kutsub kaasa puhastumise, loobumise teele – seejuures vähimagi pateetika, naiivsuse või didaktikata, vaid väga isiklikult, mänguliselt ja nüüdisaegselt.

gallery

Turun Sanomien kritiikki 3.7.2015

Röölän blues

TEATTERI|Turun Sanomat

Meriteatteri: Eikä merta enää ole – kotimatkan laulu. Käsikirjoitus ja ohjaus Anni Mikkelsson. Ensi-ilta Silliperinnekeskus Dikselissä Naantalin Röölässä 1.7.

Nyt ei voi syyttää kuin omaa tyhmyyttään. Nähtyäni Silliperinnekeskus Dikselissä Meriteatterin Eikä merta enää ole -esityksen harmittelen, että trilogian kaksi aiempaa osaa ovat jääneet kokematta. Mutta kuten sanottu, oma vika.

Teatterin ammattilaisista ja opiskelijoista koottu teatteriseurue esiintyy Naantalin Rymättylässä jo kolmatta kesää, eikä Röölään ole kuin reilun puolen tunnin ajomatka Turusta. Jos meri, saaristo, menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus sekä ihminen iloineen ja suruineen puhuttelevat, Meriteatteriin kannattaa mennä.

Merimies, muija, kalamiehen koira (2013), Laulu on meren laulu (2014) ja tänä kesänä nähtävä Eikä merta enää ole ammentavat Röölän paikallishistoriasta ja Saukko-sillilaivaston matkoista. Trilogian ensimmäisen osan alaotsikko oli ”merikabaree kaikille jotka lähtevät tai jäävät”, toisen ”lähdön ja paluun balladi” ja kolmannen ”kotimatkan laulu”. Jos ensimmäinen oli kabaree ja toinen balladi, tätä viimeistä voisi luonnehtia bluesiksi.

Kuten edeltäjänsä myös Eikä merta enää ole kertoo lähdöistä ja jäämisistä, lähtemisistä ja jättämisistä. Aikajänteenä on ihmisikä, Tyynen (Vera Veiskola) varttuminen nuoresta tytöstä vanhukseksi, sota-ajasta suurin piirtein näihin päiviin.

Sota vie Tyynen ja Uskon (Jaakko Ohtonen) isän, nuottakuningas Voitto Merimaan (Antti Autio), ja lasten on otettava vastuu omasta elämästään. Röölään syntyneelle vaihtoehdot ovat selvät: poika merille silliä pyytämään ja tyttö sillitehtaaseen.

Mutta ajat muuttuvat. Silli loppuu, sillitehdas sulkeutuu, ja kukin joutuu miettimään, mitä elämällään sitten tekisi. Yksi uskoo maahan, toinen alkoholisoituu ja kolmas lähtee uuden toivon perässä Amerikkaan. Ihmiset kuolevat mutta jotain pysyvääkin on: Röölän karit ja kalliot.

”Olen saanut lohtua siitä, että joku on elänyt minua ennen, kävellyt tätä samaa polkua ja kävellyt sitten pois”, käsikirjoittaja ja ohjaaja Anni Mikkelsson sanoo käsiohjelmassa. Tämän kokemuksensa hän onnistuu punomaan kauniisti teatteriksi. Mennyt ja nykyisyys kulkevat käsi kädessä, ja katoavaisuus on yhtä aikaa haikeaa ja lohdullista.

Kaikkinensa Eikä merta enää ole on onnistunut yhdistelmä runollisuutta, koomisuutta, tarinankerrontaa ja lauluja. Sitä on kevyt katsoa, mutta sisällössä on painavuutta. Silliperinnekeskus Dikseli sekä saaristolaisuuteen ja kalastukseen liittyvä rekvisiitta luovat teokselle oivalliset puitteet.

Esiintyjäviisikko – Laura Halonen, Vera Veiskola, Jaakko Ohtonen, Antti Autio, Mait Joorits – näyttelevät hienosti yhteen. He myös hoitavat kaiken musisoinnin, ja Autio ja Veiskola ovat jopa säveltäneet osan lauluista. Levollisesta läsnäolosta huokuu usko omaan tekemiseen ja into kertoa tämä tarina, mikä taas heijastuu katsomoon vahvana yhteisöllisyytenä. Kiitos siitä.

EMEO-Vera Veiskola ja Mait Joorits
gallery

Rannikkoseudun ennakkojuttu ja kritiikki

Mika Peltotalo / Rannikkoseutu 3.7.2015

Kritiikki: Iloa läpi suolan maun

“Riehakas, haikea, syvä, rikas, hauska, pohdiskeleva. Muun muassa näillä sanoilla voi kuvata Meriteatterin uutta näytelmää, joka suruineen ja iloineen maistuu väkevästi elämältä. Niin tosi ja täyteläinen se on, että Jäämeren suolaisia pärskeitä saa katsojakin pyyhkiä poskeltaan.”

Lue koko kritiikki linkin takaa.

 

Ennakkojuttu 30.6.2015:

rannikkoseutu-ennakkojuttu-300615

gallery