Minun kuljeksiva elämäni – Uusia teatterilauluja

Minun kuljeksiva elämäni –lauluillassa kuullaan uuden sukupolven teatterilauluja. Laulut kertovat väkeviä tarinoita levottomista naisista, jotka seilaavat maailman meriä, joutuvat suljetuksi Seilin mielisairaalasaarelle ja lähtevät lipettiin aamun ensimmäisellä metrolla. Loppuuko haavan havina koskaan?

Sanoittaja Anni Mikkelsson ja säveltäjä Minja Koskela ovat tehneet yhdessä lauluja yli kymmenen vuotta. Näyttelijä-muusikko Vera Veiskolan ja Anni Mikkelssonin yhteistyö alkoi Meriteatterissa vuonna 2013. Lauluillassa kuullaan myös Nuori Hannes & Pastori -yhtyeen Hannes Mikkelssonin säveltämiä kappaleita. Koskelan ja Veiskolan lisäksi lauluillassa laulaa näyttelijä Ella Mettänen.

Minun kuljeksiva elämäni – uusia teatterilauluja
Sävellykset: Minja Koskela, Vera Veiskola ja Hannes Mikkelsson
Sanat: Anni Mikkelsson ja Minja Koskela
Lavalla: Ella Mettänen, Minja Koskela ja Vera Veiskola

Lauluilta sai ensi-iltansa Tampereen yliopiston Nätyn Monttu auki –iltamissa toukokuussa 2015. Elokuussa 2015 se nähtiin Ravintola Tilllikassa osana Tampereen Teatterikesän Encorebaana-ohjelmistoa. Esitys jatkaa kiertue-esityksenä.